tisdag 29 oktober 2013

Adstringentti

(Wikipediasta) 

Adstringentti eli astringentti on kemiallinen aine, jota käytettäessä elimistön kudokset supistuvat tai kuroutuvat (jumoutuvat). Sana "adstringentti" juontuu latinan kielen sanasta astringere ("liittää yhteen"). Tavallisimpia jumeita ovat galmeija ja amerikantaikapähkinä.
 Lääketieteessä jumoamista käytetään yleensä tooppisiin hoitoihin.

Adstringaatioksi kutsutaan myös suuhun syntyvää kuivaa jumon tunnetta, jonka aiheuttavat tanniinit. Näitä esiintyy esimerkiksi oratuomen ja tuomen marjoissa sekä kakin hedelmissä. Tanniinit tuhoavat syljen proteiineja, mikä aiheuttaa "hiekkapaperimaisen" tunteen suussa. Monet nisäkkäät (myös ihminen) kokevat jumoavan maun yleensä epämiellyttävänä. Tämän takia ne välttävät adstringoivien hedelmien syömistä. Toisaalta linnut eivät kykene maistamaan adstringaatiota, ja syövätkin mielellään tällaisiakin marjoja.
Adstringentteja esiintyy myös viineissä ja teessä. Joissakin viinilaaduissa, erityisesti rypäleistä valmistetuissa nuorissa punaviineissä kuten Cabernet Sauvignon'ssa pientä määrää adstringentteja pidetään asiaan kuuluvana.

Adstringoivat lääkkeet aiheuttavat limakalvojen tooppisten kudosten supistumista. Niitä käytetään usein sisäisesti estämään veriseerumin tai liman erittymistä esimerkiksi kurkkukivun, verenvuotojen, ripulin tai mahahaavan yhteydessä. Ulkoisesti käytettävät jumelääkkeet koaguloivat vähäisessä määrin ihon proteiineja. Tämän takia ne kuivattavat, lujittavat ja suojaavat ihoa. Aknesta kärsiviä ohjataan usein käyttämään jumeita, jos iho on myös rasvoittuva

Yleisesti käytettyjä adstringentteja ovat aluna, kaurapuuro, siankärsämö, pimenttiöljy, hyvin kylmä vesi ja alkoholi. Monet jumevalmisteet sisältävät hopeanitraattia, sinkkioksidia, sinkkisulfaattia, alumiiniasetaatin vesiliuosta, bentsoiinitinktuuraa ja kasvisperäisiä aineita kuten parkkihappoa ja gallushappoa. Granaattiomenan punaiset, ruusumaiset kukat ovat maultaan hyvin kitkeriä. Lääketieteessä niitä on kuivattuina käytetty jumeeksi Myös joidenkin metallien suoloja ja happoja on käytetty adstringaatioon.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar