Terveysvaikutteinen elintarvike = Functional Food
Terveysvaikutteisella elintarvikkeella (funktionaalinen elintarvike) tulee olla tieteellisesti osoitettua näyttöä terveysvaikutuksesta. Sen tulee edistää terveyttä, hyvinvointia tai ennalta ehkäistä sairastumisriskiä.
Terveysvaikutteisessa elintarvikkeessa voi olla luonnostaan muodostuneita terveysvaikutteisia ainesosia tai niitä on voitu lisätä elintarvikkeeseen.
Elintarvikkeesta voi myös olla poistettu jokin haitallinen ainesosa, joka on korvattu hyödyllisellä.
Terveysvaikutteinen elintarvike on suunniteltu osaksi päivittäistä ruokavaliota.
(Lääkkeet eivät ole terveysvaikutteisia elintarvikkeita).
Esimerkkejä terveysvaikutteisista elintarvikkeista
ovat esimerkiksi ksylitolipurukumit
sekä maitohappobakteereja sisältävät maitotuotteet.
Maailmalla ehkä menestynein terveyttä edistävä tuote on veren kolesterolia alentava kasvisterolia sisältävä margariini.
Lähde Wikipedia
8.2.2011
tisdag 24 februari 2009
onsdag 11 februari 2009
Kehon alkuaineet. Mitä kehossa pitää olla ?
Mistä elementeistä ihmiskeho on koostunut?
Happi (Oxygen, OXYGENUM, O) 65%, Ruots. syre
Hiili (Carbon, CARBONUM, C) 18%,Ruots. kol
Vety (Hydrogen, HYDROGENUM,H) 10%,Ruots. väte
Typpi (Nitrogen, NITROGENUM, N) 3%,Ruots. kväve
Kalsium, Calcium(Ca) 1.5%,
Fosfori, Phosphorus (P) 1.2 %,
Kalium, Potassium(K) 0.2%,
Kloridi, Chloride, CHLORIDUM, Cl) 0.2%,
Rikki ( Sulfur, SULPHURUM, S) 0.2 %, Ruots. svavel
Natrium, Sodium(NATRONUM, NATRIUM, Na) 0,1%,
Magnesium (MAGNESIUM, Mg) 0.05%
Rauta, (Iron, FERRUM, Fe) <0.05%, Ruots. järn
PROTOPLAMAN PERUSELEMENTIT (NNR 2004 mukaan) ovat tietyt alkuaineet luonnollisesta järjestelmästä, sen alkupäästä, pienehköistä molekyyleistä, jodin ollessa kooltaan isoin kehon normaali alkuaine (Mp.127).
Kun ihmiskehon paino on 70 kiloa, siinä on seuraavia alkuaineita:
Pääaineet ovat O, H, C, N
VETYÄ (Hydrogenum, H) noin 6.5- 7 kiloa (10%)
HAPPEA ( Oxygenum, O) noin 43.5- 45.5 kiloa. (65%)
Tämä vety ja happi esiintyy pääasiassa vesimolekyyleinä, H2O, kehon pääelementti.
HIILTÄ ( Carbonum, C) on 12.6 kg .13 kg kiloa. (18%)
TYPPEÄ (Nitrogenum, N) on 2.1 kiloa (3%)
Nämä neljä perusainetta (H, O, C, N) muodostavat kestäviä valkuaisaineita, proteiineja, typen ja rikin avulla.
Typen ja rikin suhde kehossa on 6:1.
RIKKIÄ(S) on 0.2- 9.25 % kehosta.
Vastasyntynyt tarvitsee vettä 120 ml/ painokilo.
2. Muun kehon painon jakaa lähinnä seuraavat KAHDEKSAN ALKUAINETTA, jotka esiintyvät enimmäkseen joneina: Ca, P, Cl, Na, K, S, Mg, F
KALSIUM ( Calcium, Ca++). Kalsiumin kokonaismäärä kehossa on aikuisilla naisilla noin 1000 grammaa ja miehillä 1200 grammaa. Suurin osa 99% siitä on hampaissa ja luustossa. Loput ovat helposti ja hereästi vaihtuvana aitiona veressä ja solunulkoisissa nesteissä sekä soluissa. Tätä vuorovaihtoa kehossa luun ja liuenneen kalsiumin aitioitten välillä tapahtuu noin 700 mg tahdilla päivittäin.
Kalsiumin suositeltu saanti on 20 mmol päivässä, mikä on 0.8 grammaa ( 800 milligrammaa). Sitä kuluu luuston jatkuvaan rakentumiseen luun melkoisessa aineenvaihdunnassa. Lapsilla vaihtuu kalsiumit 100 %:sti vuodessa ja aikuisilla 20 %:sti. Kalsium säätää hermojen ja lihassolujen ärtyvyyden ja on tärkeä veren hyytymiskyvylle. D-vitamiini ja PTH (paratyreoideahormoni, lisäkilpirauhashormoni) sekä kalkitoniini säätävät kalsiumtasapainoa.
Kehon hienosäätö tapahtuu elektrisillä oskillaatioilla, joiden pääsähkönkuljettajat ovat natrium, kalium ja kloridi ja vahvistajat, modulaattorit, ovat kalsium ja magnesium.
Kalsiumin osuus soluneutraalin tilan ylläpidossa ja sähköisesti ärtyvien solujen toiminnan suhteen on niin suuri, että kalsiumin varastoksi vaaditaan mahtava luusto, jotta pieni aktiivi kalkki on aina saatavilla, jos ei muuten niin luustosta pulsoimalla esiin. Kalsiumin homeostaasin virheitä löydetään sitten mitä moninaisimmista taudeista etiologiaa selvitettäessä. LIIKUNTA on paras luustokalsiumin tasapainottaja. EI OLE MUUTA KEINOA.
Kalsiumin hyviä lähteitä ovat maito- ja maitotuotteet, kala, kalatuotteet, vihreät vihannekset, kaali. Keskimäärin saadaan pohjoismaisesta ravinnosta 1000-1400 mg kalsiumia 10 MJ dieetistä.
FOSFORI (Phosphorum, P). Fosfori esiintyy kehossa fosfaatteina. Suurin osa siitä ( 80-85 %) on LUUSTOSSA. Sitä on DNA- ja RNA- rakenteissa eri energiapakkauksissa ATP, UTP, GTP, TTP. Entsyymit säätyvät fosfaattiryhmien liittymisillä ja erkanemisilla (fosfokinaaseilla ja fosfataaseilla).
Fosforia saa fosfaatteina monen monesta ruoasta. Voi vain kysyä, missä ruossa ei olisi fosfaatteja. Kasviperäinen fytiini on eräs pääfosfaattilähde. Sitä saa viljasta, siemenistä, palkohedelmistä, pähkinöistä erittäin runsaasti. Kalsiumfosfaattina fosforia saa maitotuotteista ja juustosta. Aikuisen fosforin tarve on 450 milligrammaa päivässä ja suositeltu saanti 600 mg. Fosforin plasmapitoisuudet ovat 0.8-1.4 mmol/L ja se säätyy normaalisti tehokkaasti munuaisissa virtsanerityksen avulla. Fosforin puutetta voi tulla liian varhain syntyneelle vauvalle, myös potilaille, joille annetaan pitkiä aikoja suonen sisäistä nesteytystä korvaamatta fosfaatteja. (Puuteoireita ovat lihasheikkous, pahoinvointi, luuston kalkin irtoama). Jos fosforia on liikaa veressä, pehmytosat voivat kalkkeutua kipeiksi. Pohjoismainen normaali ruoka antaa runsaasti fosfaatteja 1500- 2000 mg/ 10 MJ:ssa päivässä. Munuaispotilailla tulee joskus kyseeseen fosfaattimäärien rajoittaminen dieetissä.
KLOORI (Chloride, Chloridum, Cl-) Totaalimäärä kehossa on noin 70 grammaa, 2 moolia. ( Yksi mooli on 35,5 g). Kloridista 99 % on solun ulkopuolella ja 1 % solun sisätilassa (ICV). Se on solunulkoisen tilan (ECV) tärkein anioni (-) (negatiivinen joni) muodostaen 95 % anioneista. ICV-tilassa sitä on vain muutama prosentti anioneista. Kloridireservi sijaitsee luussa ja sidekudoksessa. Nesteitten homeostaasissa jakaantuu kloridit seuraavien jonien kesken: Na, Ca, Mg, K ja täten kloridit ovat olennaisia volyymitekijöitä. (Kloridin saannista kerrotaan ruokasuolan NaCl saannin yhteydessä). Solun sisäinen kloridi on erittäin tarkasti säätynyt.
NATRIUM (Na+). Totaalimäärä kehossa on noin 90 grammaa ( 4000 mmol). Natrium on kehon soluja ympäröivän tilan (ECV) tärkein elektrolyytti, kationi,(+) ( positiivinen joni). Puolet natriumista sijaitsee luukudoksessa ja siitä taas puolet voidaan tarvittaessa irrottaa luusta korvaamaan suolojen puutetta. Nykyisellään Pohjoismaisen suolankäyttötason arvioidaan olevan 10-12 grammaa suolaa, mikä on natriumin määränä ilmaisten 4-5 grammaa natriumia päivässä.
Suunniteltu väestötavoite suolan käytön suhteen on kuitenkin keskimääräistä suolankäyttöä edelleen rajoittava suuntaus kohti suolankäyttöä, joka olisi 3- 5 grammaa päivässä, mikä vastaa natriumin käyttönä 1-2 grammaa natriumia ja kloridin osuus on tällöin 2-3 grammaa. (Lieneekö tavoite sittenkään aivan paras mahdollinen, vaikka saadaan edelleen esim. verenpaineen suhteen paljon hyötyä tällaisesta suuntauksesta. Minun mielestäni asia on sikäli epävarma, koska silloin ei jää resursseja, jos tulee jokin yllättävä tilanne, mikä vaatii erityistä ponnistusta ja hikoilua. Entä jos tulee äkkiä hyvin kuuma ilmasto? Hyponatremiassa on aika avuton muutenkin. Natriumilla ei tosiaankaan ole mitään sijaismolekyyliä pahan päivän varalle. Suolaa ei voi korvata muulla kuin suolalla, eikä sen äkkikorvaus taas onnistu ilman medisiinistä kompetenssia. Samoin vettä ei voi korvata muulla kuin vedellä. Vesi ja suola ovat taas toistensa kantajia. Ei pitäisi ajautua resurssittomaan tilaan tavallisen suolan takia.
Tietysti voi sanoa, ettei suolaa nyt välttämättä tarvitse ihan japanilaisia määriä käyttää - mutta huom! minkälainen resurssi japanilaisella on kaikenlaisen liikkuvuuden suhteen.Haittoja ovat japanilaisten hyvin korkea verenpaine. Suolankäytössä pitäisi huomioida varsinkin ilmasto-ja työolosuhteet. Ettei vain pyrkimyksellä vähäsuolaisuuteen ole osuutta pohjoismaisessa osteoporoosissa, mene ja tiedä.
KALIUM (Potassium, K). Kehossa on kaliumia keskimäärin 140 grammaa (3500 mmol). Tästä sijaitsee 98 % intrasellulaarisesti, solujen sisällä. Maksasolut ja lihassolut ovat kaliumpitoisia. Seerumin kaliumpitoisuus on noin 4 mmol/L. Hermoston endolikvor ja korvan endolymfa ovat selvästi kaliumpitoisia. Kalium sijaitsee pääasiassa solujen sisällä. Aikuiset tarvitsevat kaliumia noin 1.6 grammaa päivittäin. Keho menettää kaliumistaan eniten päivittäin virtsaan ja vähän myös ulosteisiin. Naisille suositellaan 3.1 grammaa kaliumia päivässä ja miehille 3.5 grammaa.
Pohjoismainen ravinto antaa kyllä tarvittavan määrän, jos sitä vain käytetään riittävästi: 10 MJ ravintoa antaa 3.6 grammaa - 4.8 grammaa kaliumia tässä ravintomäärässä.
RIKKI (Sulfur, Sulphurum, S) esiintyy tietyssä suhteessa ( 1: 6) typpimolekyyliin noin 0,25% kehon kuivapainosta. Rikki sijaitsee entsyymeissä, proteiinien sekundäärirakenteessa, ihorakenteissa, hiuksissa, kynsissä, mukopolysakkarideisssa, aivojen sulfatideissä, veren hyytymisjärjestelmän antikoagulatiivisen säätelyjärjestelmän puolella se on rakenneosana, ; , erityisissä kudosmuodoissa se on tärkeä: nivelnesteessä, lasiaisessa. Von Willebrand faktori on yksi erittäin rikkipitoinen molekyyli kuten myös hepariinit ja S-proteiini. Antioksidanttijärjestelmä tarvitse orgaanista rikkiä redox- ( GSH /GS-S-) toimintaan. Kahdesta rakenneaminohaposta sitä saa dieetissä: metioniinista (Met, M) ja cystiinistä (Cys. C) . Lisäksi mm. esim valkosipuli antaa orgaanista rikkiä. Sanotaan, että valkosipuli on edullisesti antiaterogeneettinen ja estää valtimoseinämien paksuuntumista. Rikin tarve tulee esittää rikkipitoisten aminohappojen saannin tarpeena.
Rikkiä saa mm maitotuotteista, munasta, juustosta, kalasta. Metioniinia on varsinkin maidossa, munissa, juustossa ja kalassa sekä siipikarjalihassa.
MAGNESIUM (Magnesium, Mg). Totaalimäärä kehossa on noin 20-28 grammaa. Magnesium esiintyy lähinnä solun sisätiloissa ja vain 1 % on extrasellulaarista. Sitä on entsyymeissä, lihaksissa, pehmeässä kudoksessa ja se on tärkeä hermo- ja lihassoluille. Luustossa sitä on myös.
Magnesiumille on tyypillistä, että sitä on paras saada vähän kautta vuoden mieluumminkin kuin paljon kerralla, sillä sen täytyy sijaita solujen sisätiloissa, jotta se on parhaissa toiminnoissaan. Sitä on vihreissä lehtevissä vihanneksissa, palkohedelmissä ja täysjyväviljassa, tummassa suklaassa, kaakaossa, pähkinöissä ja kahvissa. Pohjoismainen normaaliruoka antaa sitä 340 - 470 mg / 10 MJ energiamäärässä. Sen tarvetta (AR) ei ole ilmoitettu NNR2004 mutta suositelluksi saanniksi (RI) ilmoitetaan naisille 280 mg ja miehille 350 mg magnesiumia päivässä.
RAUTA (Iron, Ferrum, Fe). Totaalimäärä kehossa lienee noin 4,5 grammaa. Tätä on punaisissa verisoluissa hemoglobiinissa auttamassa hapen ja elektronien (e-) kuljetusta kehossa. Raudan puute lienee tavallisin ravintoaineen puute maailmassa. Raudan saanniksi suositellaan miehille 9 mg päivässä , naisille 15- 9 mg riippuen menstruaatiofunktiosta. Rauta imeytyy ravinnosta tehokkaammin, jos ravinnossa on samalla C-vitamiinia ja lihaa. Miesten raudan tarve on 7 mg ja naisilla 10 mg ( 6 mg). Jos ravitsemus olisi hyvä normaali pohjoismainen, aikuset saisivat 10-15 mg rautaa ravinnosta. On syytä käyttää maitoruokaa esim aamulla ja siitä saa kalsiumia; illalliseksi sopii liharuoka, jossa on rautaa. Samlla kannattaa ottaa jotain C-vitamiinia sisältävää ruokaa ja samalla välttää maitoa, jotta rauta saadaan parhaiten imeytymään.
3. HIVENAINEET muodostavat kehon muun painon (3 %) ja niitä on vain pieniä määriä.
Mn, Cu, I, Zn, Co, F, Se, Mo , Cr
MANGAANI ( Manganese, Manganum, Mn)
Kehossa on arviolta noin 10-20 milligrammaa ( mg) mangaania, eniten luussa ja mitokondriapitoisissa elimissä, lähinnä haimassa, maksassa ja munuaisessa. Lihaksessa ja veressä sitä on vain vähän. Se kuuluu mm. antioksidantti- järjestelmän entyymeihin, tehostaa glukoositoleranssia ja insuliinin eritystä. Pyruvaatti muuttuu oksaloetikkahapoksi (OA) Mn-entsyymin vaikutuksesta. Mangaani erittyy sappeen. Noin 2-5 mg päivässä on riittävä määrä sitä. Mn kilpailee imeytymisestä raudan ja koboltin kanssa ja suuret määrät mangaania haittaa raudan imeytymistä ja voi aiheuttaa jopa raudan vajetta.
Sitä on kaikissa kasvisperäisisä ravinnoissa, runsaiten karkeissa viljoissa, pähkinöissä, lehtivihanneksissa ja teessä. Kasvisdieetistä sitä saa noin 2-8 mg päivässä. Mangaanin saanti Pohjoismaissa on riittävää. Turvalliset saantirajat liikkuvat 1-10 mg välillä EU SCF mukaan; tarkempia suosituksia ei ole.
KUPARI ( Copper, Cuprum, Cu). Kuparia on aikuisen kehossa noin 50-120 milligrammaa (mg). Sitä on lihaksessa, maksassa, aivoissa ja veressä. Se kuuluu antioksidanttijärjestelmään ja mm katekoliamiinien synteesissä sitä tarvitaan. Aikuisella kuparin puute voi johtaa sydämen rytmihäiriöihin. Kuparin suositeltu saanti on 0,9 mg mg luokkaa aikuisilla päivittäin ja tarve 0,7 mg.
Kuparia on useimmissa elintarvikkeissa, eniten maksassa ja muissa sisäelimissä, kun taas maidossa ja maitotuotteissa sitä on vain niiukasti. Pohjoismaissa saadaan ravinnosta kuparia 1.0-2.0 mg päivässä, mikä on aivan riittävää.
JODI (Iodine, Iodorum, I). Kehon varasto on kymmenkunta milligrammaa ja siitä suurin osa on kilpirauhasessa. Sitä tarvitaan kilpirauhashormonien tuottoon. Jodi ripustautuu tyrosiineistä muodostuneisiin tyroniineihin (MIT, DIT, Tri ja tetrajodotyroniineja). Jodi kertyy kilpirauhaseen. Jodi erittyy munuaisista ja sen puhdistuma on 40 ml minuutissa. Sitä erittyy kehosta myös äidinmaidossa ja sitä menetetään suolistosta. Jodin suositeltu saanti on 150 mikrogrammaa (ug) päivässä. Jodin tarve on mikrogramma painokiloa kohden päivässä. (ug/ painokilo). Raskauden aikana 25 ug lisää ja imetyksen aikana 50 ug lisää päivää kohden suositellaan.
10 MJ:n tanskalainen ruoka antaa 200 ug jodia päivässä ja suomalainen 10 MJ ravinto 340 ug jodia päivässä. Jos jodin saanti on suuri, lisääntyy autoimmuunin tyreoidiitin vaara ja sen jälkeen riskinä on hypotyreoosin kehitys. Jodisuolat sisältävät jodia 5- 50 ug / gramma. Merilevässä voi olla jopa 4.5 grammaa jodia kuivapainokiloa kohden. Merilevää ei pitäisi kovin pitkää aikaa käyttää peräjälkeen.
SINKKI ( Zinc, Zinconum, Zn) Kehossa on sinkkiä noin 2 grammaa aikuisella. Siitä kaksi kolmasosaa on lihaksessa ja 30% luussa. Suurin osa sijaitsee solunsisätilassa. Sinkki kuuluu antioksidanttijärjestelmään. 300 entsyymiä taritsee sinkkiä. Solutuma ja -genomi , geneettisen koodin säätö tarvitsee sitä. Sinkki stabilisoi rakenteita. Haima erittää sinkkiä. Korkeita sinkkipitoisuuksia on myös silmässä ja prostatanesteessä. Sinkkiä erittyy pois kehosta munuaisista, ihosta ja suolesta. Sinkin tarve on aikuisilla on 5-6 mg ja suositeltu saanti 7 mg naisille ja 9 mg miehille.
Sinkkiä saa lihasta, maitotuotteista ja karkeasta viljasta. Pohjoismainen ruoka antaa sinkkiä 10 megajoulen ravintomäärässä ( tukevassa ateriassa) 12- 13 mg.
KOBOLTTI (Coboltum, Co). Kehossa on kobolttia pari kolme milligrammaa. Koboltti on B12-vitamiinin, cobalamiinin, keskeinen mineraali. B12-lähde on animaalinen ravinto (liha, maksa, kala, maito, juusto, äyriäiset). B12-vitamiinia tarvitsee aikuiset 2 ug päivässä ja se on tärkeä aivolle, selkäytimelle, näköhermolle, muille hermoille ja luuytimelle. Se osallistuu fundamentaalisen sitruunahapposyklin onnistumiseen (parittomien rasvahappohäntien syöttämisessä energia käyttöön). Coboltti voi toimia raudalle sijaisena ja paikan pitäjänä anemiassa ja antaa sitten raudan päästä omiin paikkoihinsa ensisijaisesti. Koboltin oma tarve ei ole erikseen mainittu NNR2004- laitoksessa.
FLUORI (Fluorine, Fluorum, F). Fluorin osuudesta essentiellinä hivenaineena väitellään. Siltä toivotaan paikallisvaikutuksia hampaisiin, caries- prosessin estoon. Mutta liika fluori värjää hampaat ja haurastaa luuston, kun taas hivenenä fluori juomavedessä suojaa kariesta vastaan. Fluoritabletin lopun voi sylkäistä pois, vain antikariesvaikutusta etsitään. Fluoridin muut biologiset funktiot (in vivo) ovat tuntemattomia. Krooninen liikakäyttö vahingoittaa munuaisia ja luuston mineralisoitumista. Hammastahnaa ei pitäisi lasten niellä. Arvioidaan, että alle 6 vuotiaat nielevät joka hampaanharjauskerrasta 0.15 mg fluoridia. Veden fluoripitoisuuden tulee olla alle 0.8 mg- 1.0 mg/ litra. Fluoridia saa myös sardiinipurkeista, teelaaduista, mineraalivesistä, ruotoineen syödyistä kaloista.
SELEENI (Selenum, Se). Kehossa on erään tiedon mukaan milligrammamääriä. Se kuuluu antioksidanttijärjestelmään ja sitä on kaikkialla kehossa ainakin hivenmääriä. Eniten sitä on verihiutaleissa ja kilpirauhasessa. Se suojaa oksidatiivisilta vaurioilta soluja. Se esiintyy sitoutuneena rikkipitoisiin aminohappoihin kuten selenometioniinina Se-Met tai selenocysteiininä Se-Cys selenoproteiineissa. Keskimääräinen tarve on mikrogrammojen luokkaa (aikuisilla naissilla 30 miehillä 35 ug) päivässä. Suurista määristä on haittaa (selenoosi) Alle 300 ug päivittäisestä käytöstä ei ole haittaa. Seleeni erittyy munuaisista ja hengityksen kautta. Pohjoismainen seleenin saanti kattaa ainakin tarpeen. Ruotsissa saadaan seleeniä noin 40 ug päivässä ja Suomessa 90 ug.
MOLYBDEENI (Molybdenum, Mb). Puutetta voi kehittyä vain pitkäaikaisen suoneen annetun nestehoidon yhteydessä. Eräät lähteet hahmottelevat minimitarpeen liikkuvan arvoissa 25 ug päivässä, mikä on hivenmäärä. Vedessä sitä tapaa olla alle 0.01 mg litrassa. Erityisiä suosituksia ja tarpeita ei NNR2004 aseta. Kolme entsyymiä ihmisessä tarvitsee molybdeeniä (xantiinioksidaasi, aldehydioksidaasi, sulfiittioksidaasi).Yleensä tavallinen ruoka Pohjoismaissa antaa molybdeeniä 100- 150 ug päivässä. Täysi puute aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, hämäräsokeutta ja tajuttomuutta- mutta vain yksi tapaus on tieteellisesti kuvattu ja tilanne oikeni annoksella 160 ug Molybdeeniä päivässä.
KROMI (Chromium, Cr III ). Insuliinin kofaktori, ja vaikuttanee kalvossa oleviin reseptoreihin. Puute aiheuttaa relatiivista insuliiniresistenssiä ja neuropatiaa, jos henkilö on pitkään pelkällä nesteinfuusiolla.
Prosessoidut lihat, kala, täysjyvätuotteet, panimohiiva, palkokasvit ja pähkinät sisältävät kromia runsaasti. Sokeripitoisissa ruoissa sitä on vähän ja ne edistävät kromin menetystä. Normaalisti sitä saadaan Pohjoismaissa 20- 160 ug päivässä, mikä on riittävää. Biologisesti aktiivi muoto on Cr+++. (Esim. Mitt Val Vitamineraalitabletti antaa 50 ug kromia).
Näihin hivenaineisiin voi kuulua vielä jokin välttämätön:
nikkeli, vanadiini, litium, kulta ehkä hitunen pienoinen. Toiset sanovat että hitu germanium, boori, pii, arseeni jne elementtejä olisi eduksi. Ja tietysti on varmaan muitakin edullisia hituja.
Kirj. 25.9.2007 15:06/
11.2.2009 15:39
8.2.2011
Happi (Oxygen, OXYGENUM, O) 65%, Ruots. syre
Hiili (Carbon, CARBONUM, C) 18%,Ruots. kol
Vety (Hydrogen, HYDROGENUM,H) 10%,Ruots. väte
Typpi (Nitrogen, NITROGENUM, N) 3%,Ruots. kväve
Kalsium, Calcium(Ca) 1.5%,
Fosfori, Phosphorus (P) 1.2 %,
Kalium, Potassium(K) 0.2%,
Kloridi, Chloride, CHLORIDUM, Cl) 0.2%,
Rikki ( Sulfur, SULPHURUM, S) 0.2 %, Ruots. svavel
Natrium, Sodium(NATRONUM, NATRIUM, Na) 0,1%,
Magnesium (MAGNESIUM, Mg) 0.05%
Rauta, (Iron, FERRUM, Fe) <0.05%, Ruots. järn
Kun ihmiskehon paino on 70 kiloa, siinä on seuraavia alkuaineita:
Pääaineet ovat O, H, C, N
VETYÄ (Hydrogenum, H) noin 6.5- 7 kiloa (10%)
HAPPEA ( Oxygenum, O) noin 43.5- 45.5 kiloa. (65%)
Tämä vety ja happi esiintyy pääasiassa vesimolekyyleinä, H2O, kehon pääelementti.
HIILTÄ ( Carbonum, C) on 12.6 kg .13 kg kiloa. (18%)
TYPPEÄ (Nitrogenum, N) on 2.1 kiloa (3%)
Nämä neljä perusainetta (H, O, C, N) muodostavat kestäviä valkuaisaineita, proteiineja, typen ja rikin avulla.
Typen ja rikin suhde kehossa on 6:1.
RIKKIÄ(S) on 0.2- 9.25 % kehosta.
- Vedentarve
Vastasyntynyt tarvitsee vettä 120 ml/ painokilo.
2. Muun kehon painon jakaa lähinnä seuraavat KAHDEKSAN ALKUAINETTA, jotka esiintyvät enimmäkseen joneina: Ca, P, Cl, Na, K, S, Mg, F
KALSIUM ( Calcium, Ca++). Kalsiumin kokonaismäärä kehossa on aikuisilla naisilla noin 1000 grammaa ja miehillä 1200 grammaa. Suurin osa 99% siitä on hampaissa ja luustossa. Loput ovat helposti ja hereästi vaihtuvana aitiona veressä ja solunulkoisissa nesteissä sekä soluissa. Tätä vuorovaihtoa kehossa luun ja liuenneen kalsiumin aitioitten välillä tapahtuu noin 700 mg tahdilla päivittäin.
Kalsiumin suositeltu saanti on 20 mmol päivässä, mikä on 0.8 grammaa ( 800 milligrammaa). Sitä kuluu luuston jatkuvaan rakentumiseen luun melkoisessa aineenvaihdunnassa. Lapsilla vaihtuu kalsiumit 100 %:sti vuodessa ja aikuisilla 20 %:sti. Kalsium säätää hermojen ja lihassolujen ärtyvyyden ja on tärkeä veren hyytymiskyvylle. D-vitamiini ja PTH (paratyreoideahormoni, lisäkilpirauhashormoni) sekä kalkitoniini säätävät kalsiumtasapainoa.
Kehon hienosäätö tapahtuu elektrisillä oskillaatioilla, joiden pääsähkönkuljettajat ovat natrium, kalium ja kloridi ja vahvistajat, modulaattorit, ovat kalsium ja magnesium.
Kalsiumin osuus soluneutraalin tilan ylläpidossa ja sähköisesti ärtyvien solujen toiminnan suhteen on niin suuri, että kalsiumin varastoksi vaaditaan mahtava luusto, jotta pieni aktiivi kalkki on aina saatavilla, jos ei muuten niin luustosta pulsoimalla esiin. Kalsiumin homeostaasin virheitä löydetään sitten mitä moninaisimmista taudeista etiologiaa selvitettäessä. LIIKUNTA on paras luustokalsiumin tasapainottaja. EI OLE MUUTA KEINOA.
Kalsiumin hyviä lähteitä ovat maito- ja maitotuotteet, kala, kalatuotteet, vihreät vihannekset, kaali. Keskimäärin saadaan pohjoismaisesta ravinnosta 1000-1400 mg kalsiumia 10 MJ dieetistä.
FOSFORI (Phosphorum, P). Fosfori esiintyy kehossa fosfaatteina. Suurin osa siitä ( 80-85 %) on LUUSTOSSA. Sitä on DNA- ja RNA- rakenteissa eri energiapakkauksissa ATP, UTP, GTP, TTP. Entsyymit säätyvät fosfaattiryhmien liittymisillä ja erkanemisilla (fosfokinaaseilla ja fosfataaseilla).
Fosforia saa fosfaatteina monen monesta ruoasta. Voi vain kysyä, missä ruossa ei olisi fosfaatteja. Kasviperäinen fytiini on eräs pääfosfaattilähde. Sitä saa viljasta, siemenistä, palkohedelmistä, pähkinöistä erittäin runsaasti. Kalsiumfosfaattina fosforia saa maitotuotteista ja juustosta. Aikuisen fosforin tarve on 450 milligrammaa päivässä ja suositeltu saanti 600 mg. Fosforin plasmapitoisuudet ovat 0.8-1.4 mmol/L ja se säätyy normaalisti tehokkaasti munuaisissa virtsanerityksen avulla. Fosforin puutetta voi tulla liian varhain syntyneelle vauvalle, myös potilaille, joille annetaan pitkiä aikoja suonen sisäistä nesteytystä korvaamatta fosfaatteja. (Puuteoireita ovat lihasheikkous, pahoinvointi, luuston kalkin irtoama). Jos fosforia on liikaa veressä, pehmytosat voivat kalkkeutua kipeiksi. Pohjoismainen normaali ruoka antaa runsaasti fosfaatteja 1500- 2000 mg/ 10 MJ:ssa päivässä. Munuaispotilailla tulee joskus kyseeseen fosfaattimäärien rajoittaminen dieetissä.
KLOORI (Chloride, Chloridum, Cl-) Totaalimäärä kehossa on noin 70 grammaa, 2 moolia. ( Yksi mooli on 35,5 g). Kloridista 99 % on solun ulkopuolella ja 1 % solun sisätilassa (ICV). Se on solunulkoisen tilan (ECV) tärkein anioni (-) (negatiivinen joni) muodostaen 95 % anioneista. ICV-tilassa sitä on vain muutama prosentti anioneista. Kloridireservi sijaitsee luussa ja sidekudoksessa. Nesteitten homeostaasissa jakaantuu kloridit seuraavien jonien kesken: Na, Ca, Mg, K ja täten kloridit ovat olennaisia volyymitekijöitä. (Kloridin saannista kerrotaan ruokasuolan NaCl saannin yhteydessä). Solun sisäinen kloridi on erittäin tarkasti säätynyt.
NATRIUM (Na+). Totaalimäärä kehossa on noin 90 grammaa ( 4000 mmol). Natrium on kehon soluja ympäröivän tilan (ECV) tärkein elektrolyytti, kationi,(+) ( positiivinen joni). Puolet natriumista sijaitsee luukudoksessa ja siitä taas puolet voidaan tarvittaessa irrottaa luusta korvaamaan suolojen puutetta. Nykyisellään Pohjoismaisen suolankäyttötason arvioidaan olevan 10-12 grammaa suolaa, mikä on natriumin määränä ilmaisten 4-5 grammaa natriumia päivässä.
Suunniteltu väestötavoite suolan käytön suhteen on kuitenkin keskimääräistä suolankäyttöä edelleen rajoittava suuntaus kohti suolankäyttöä, joka olisi 3- 5 grammaa päivässä, mikä vastaa natriumin käyttönä 1-2 grammaa natriumia ja kloridin osuus on tällöin 2-3 grammaa. (Lieneekö tavoite sittenkään aivan paras mahdollinen, vaikka saadaan edelleen esim. verenpaineen suhteen paljon hyötyä tällaisesta suuntauksesta. Minun mielestäni asia on sikäli epävarma, koska silloin ei jää resursseja, jos tulee jokin yllättävä tilanne, mikä vaatii erityistä ponnistusta ja hikoilua. Entä jos tulee äkkiä hyvin kuuma ilmasto? Hyponatremiassa on aika avuton muutenkin. Natriumilla ei tosiaankaan ole mitään sijaismolekyyliä pahan päivän varalle. Suolaa ei voi korvata muulla kuin suolalla, eikä sen äkkikorvaus taas onnistu ilman medisiinistä kompetenssia. Samoin vettä ei voi korvata muulla kuin vedellä. Vesi ja suola ovat taas toistensa kantajia. Ei pitäisi ajautua resurssittomaan tilaan tavallisen suolan takia.
Tietysti voi sanoa, ettei suolaa nyt välttämättä tarvitse ihan japanilaisia määriä käyttää - mutta huom! minkälainen resurssi japanilaisella on kaikenlaisen liikkuvuuden suhteen.Haittoja ovat japanilaisten hyvin korkea verenpaine. Suolankäytössä pitäisi huomioida varsinkin ilmasto-ja työolosuhteet. Ettei vain pyrkimyksellä vähäsuolaisuuteen ole osuutta pohjoismaisessa osteoporoosissa, mene ja tiedä.
KALIUM (Potassium, K). Kehossa on kaliumia keskimäärin 140 grammaa (3500 mmol). Tästä sijaitsee 98 % intrasellulaarisesti, solujen sisällä. Maksasolut ja lihassolut ovat kaliumpitoisia. Seerumin kaliumpitoisuus on noin 4 mmol/L. Hermoston endolikvor ja korvan endolymfa ovat selvästi kaliumpitoisia. Kalium sijaitsee pääasiassa solujen sisällä. Aikuiset tarvitsevat kaliumia noin 1.6 grammaa päivittäin. Keho menettää kaliumistaan eniten päivittäin virtsaan ja vähän myös ulosteisiin. Naisille suositellaan 3.1 grammaa kaliumia päivässä ja miehille 3.5 grammaa.
Pohjoismainen ravinto antaa kyllä tarvittavan määrän, jos sitä vain käytetään riittävästi: 10 MJ ravintoa antaa 3.6 grammaa - 4.8 grammaa kaliumia tässä ravintomäärässä.
RIKKI (Sulfur, Sulphurum, S) esiintyy tietyssä suhteessa ( 1: 6) typpimolekyyliin noin 0,25% kehon kuivapainosta. Rikki sijaitsee entsyymeissä, proteiinien sekundäärirakenteessa, ihorakenteissa, hiuksissa, kynsissä, mukopolysakkarideisssa, aivojen sulfatideissä, veren hyytymisjärjestelmän antikoagulatiivisen säätelyjärjestelmän puolella se on rakenneosana, ; , erityisissä kudosmuodoissa se on tärkeä: nivelnesteessä, lasiaisessa. Von Willebrand faktori on yksi erittäin rikkipitoinen molekyyli kuten myös hepariinit ja S-proteiini. Antioksidanttijärjestelmä tarvitse orgaanista rikkiä redox- ( GSH /GS-S-) toimintaan. Kahdesta rakenneaminohaposta sitä saa dieetissä: metioniinista (Met, M) ja cystiinistä (Cys. C) . Lisäksi mm. esim valkosipuli antaa orgaanista rikkiä. Sanotaan, että valkosipuli on edullisesti antiaterogeneettinen ja estää valtimoseinämien paksuuntumista. Rikin tarve tulee esittää rikkipitoisten aminohappojen saannin tarpeena.
Rikkiä saa mm maitotuotteista, munasta, juustosta, kalasta. Metioniinia on varsinkin maidossa, munissa, juustossa ja kalassa sekä siipikarjalihassa.
MAGNESIUM (Magnesium, Mg). Totaalimäärä kehossa on noin 20-28 grammaa. Magnesium esiintyy lähinnä solun sisätiloissa ja vain 1 % on extrasellulaarista. Sitä on entsyymeissä, lihaksissa, pehmeässä kudoksessa ja se on tärkeä hermo- ja lihassoluille. Luustossa sitä on myös.
Magnesiumille on tyypillistä, että sitä on paras saada vähän kautta vuoden mieluumminkin kuin paljon kerralla, sillä sen täytyy sijaita solujen sisätiloissa, jotta se on parhaissa toiminnoissaan. Sitä on vihreissä lehtevissä vihanneksissa, palkohedelmissä ja täysjyväviljassa, tummassa suklaassa, kaakaossa, pähkinöissä ja kahvissa. Pohjoismainen normaaliruoka antaa sitä 340 - 470 mg / 10 MJ energiamäärässä. Sen tarvetta (AR) ei ole ilmoitettu NNR2004 mutta suositelluksi saanniksi (RI) ilmoitetaan naisille 280 mg ja miehille 350 mg magnesiumia päivässä.
RAUTA (Iron, Ferrum, Fe). Totaalimäärä kehossa lienee noin 4,5 grammaa. Tätä on punaisissa verisoluissa hemoglobiinissa auttamassa hapen ja elektronien (e-) kuljetusta kehossa. Raudan puute lienee tavallisin ravintoaineen puute maailmassa. Raudan saanniksi suositellaan miehille 9 mg päivässä , naisille 15- 9 mg riippuen menstruaatiofunktiosta. Rauta imeytyy ravinnosta tehokkaammin, jos ravinnossa on samalla C-vitamiinia ja lihaa. Miesten raudan tarve on 7 mg ja naisilla 10 mg ( 6 mg). Jos ravitsemus olisi hyvä normaali pohjoismainen, aikuset saisivat 10-15 mg rautaa ravinnosta. On syytä käyttää maitoruokaa esim aamulla ja siitä saa kalsiumia; illalliseksi sopii liharuoka, jossa on rautaa. Samlla kannattaa ottaa jotain C-vitamiinia sisältävää ruokaa ja samalla välttää maitoa, jotta rauta saadaan parhaiten imeytymään.
3. HIVENAINEET muodostavat kehon muun painon (3 %) ja niitä on vain pieniä määriä.
Mn, Cu, I, Zn, Co, F, Se, Mo , Cr
MANGAANI ( Manganese, Manganum, Mn)
Kehossa on arviolta noin 10-20 milligrammaa ( mg) mangaania, eniten luussa ja mitokondriapitoisissa elimissä, lähinnä haimassa, maksassa ja munuaisessa. Lihaksessa ja veressä sitä on vain vähän. Se kuuluu mm. antioksidantti- järjestelmän entyymeihin, tehostaa glukoositoleranssia ja insuliinin eritystä. Pyruvaatti muuttuu oksaloetikkahapoksi (OA) Mn-entsyymin vaikutuksesta. Mangaani erittyy sappeen. Noin 2-5 mg päivässä on riittävä määrä sitä. Mn kilpailee imeytymisestä raudan ja koboltin kanssa ja suuret määrät mangaania haittaa raudan imeytymistä ja voi aiheuttaa jopa raudan vajetta.
Sitä on kaikissa kasvisperäisisä ravinnoissa, runsaiten karkeissa viljoissa, pähkinöissä, lehtivihanneksissa ja teessä. Kasvisdieetistä sitä saa noin 2-8 mg päivässä. Mangaanin saanti Pohjoismaissa on riittävää. Turvalliset saantirajat liikkuvat 1-10 mg välillä EU SCF mukaan; tarkempia suosituksia ei ole.
KUPARI ( Copper, Cuprum, Cu). Kuparia on aikuisen kehossa noin 50-120 milligrammaa (mg). Sitä on lihaksessa, maksassa, aivoissa ja veressä. Se kuuluu antioksidanttijärjestelmään ja mm katekoliamiinien synteesissä sitä tarvitaan. Aikuisella kuparin puute voi johtaa sydämen rytmihäiriöihin. Kuparin suositeltu saanti on 0,9 mg mg luokkaa aikuisilla päivittäin ja tarve 0,7 mg.
Kuparia on useimmissa elintarvikkeissa, eniten maksassa ja muissa sisäelimissä, kun taas maidossa ja maitotuotteissa sitä on vain niiukasti. Pohjoismaissa saadaan ravinnosta kuparia 1.0-2.0 mg päivässä, mikä on aivan riittävää.
JODI (Iodine, Iodorum, I). Kehon varasto on kymmenkunta milligrammaa ja siitä suurin osa on kilpirauhasessa. Sitä tarvitaan kilpirauhashormonien tuottoon. Jodi ripustautuu tyrosiineistä muodostuneisiin tyroniineihin (MIT, DIT, Tri ja tetrajodotyroniineja). Jodi kertyy kilpirauhaseen. Jodi erittyy munuaisista ja sen puhdistuma on 40 ml minuutissa. Sitä erittyy kehosta myös äidinmaidossa ja sitä menetetään suolistosta. Jodin suositeltu saanti on 150 mikrogrammaa (ug) päivässä. Jodin tarve on mikrogramma painokiloa kohden päivässä. (ug/ painokilo). Raskauden aikana 25 ug lisää ja imetyksen aikana 50 ug lisää päivää kohden suositellaan.
10 MJ:n tanskalainen ruoka antaa 200 ug jodia päivässä ja suomalainen 10 MJ ravinto 340 ug jodia päivässä. Jos jodin saanti on suuri, lisääntyy autoimmuunin tyreoidiitin vaara ja sen jälkeen riskinä on hypotyreoosin kehitys. Jodisuolat sisältävät jodia 5- 50 ug / gramma. Merilevässä voi olla jopa 4.5 grammaa jodia kuivapainokiloa kohden. Merilevää ei pitäisi kovin pitkää aikaa käyttää peräjälkeen.
SINKKI ( Zinc, Zinconum, Zn) Kehossa on sinkkiä noin 2 grammaa aikuisella. Siitä kaksi kolmasosaa on lihaksessa ja 30% luussa. Suurin osa sijaitsee solunsisätilassa. Sinkki kuuluu antioksidanttijärjestelmään. 300 entsyymiä taritsee sinkkiä. Solutuma ja -genomi , geneettisen koodin säätö tarvitsee sitä. Sinkki stabilisoi rakenteita. Haima erittää sinkkiä. Korkeita sinkkipitoisuuksia on myös silmässä ja prostatanesteessä. Sinkkiä erittyy pois kehosta munuaisista, ihosta ja suolesta. Sinkin tarve on aikuisilla on 5-6 mg ja suositeltu saanti 7 mg naisille ja 9 mg miehille.
Sinkkiä saa lihasta, maitotuotteista ja karkeasta viljasta. Pohjoismainen ruoka antaa sinkkiä 10 megajoulen ravintomäärässä ( tukevassa ateriassa) 12- 13 mg.
KOBOLTTI (Coboltum, Co). Kehossa on kobolttia pari kolme milligrammaa. Koboltti on B12-vitamiinin, cobalamiinin, keskeinen mineraali. B12-lähde on animaalinen ravinto (liha, maksa, kala, maito, juusto, äyriäiset). B12-vitamiinia tarvitsee aikuiset 2 ug päivässä ja se on tärkeä aivolle, selkäytimelle, näköhermolle, muille hermoille ja luuytimelle. Se osallistuu fundamentaalisen sitruunahapposyklin onnistumiseen (parittomien rasvahappohäntien syöttämisessä energia käyttöön). Coboltti voi toimia raudalle sijaisena ja paikan pitäjänä anemiassa ja antaa sitten raudan päästä omiin paikkoihinsa ensisijaisesti. Koboltin oma tarve ei ole erikseen mainittu NNR2004- laitoksessa.
FLUORI (Fluorine, Fluorum, F). Fluorin osuudesta essentiellinä hivenaineena väitellään. Siltä toivotaan paikallisvaikutuksia hampaisiin, caries- prosessin estoon. Mutta liika fluori värjää hampaat ja haurastaa luuston, kun taas hivenenä fluori juomavedessä suojaa kariesta vastaan. Fluoritabletin lopun voi sylkäistä pois, vain antikariesvaikutusta etsitään. Fluoridin muut biologiset funktiot (in vivo) ovat tuntemattomia. Krooninen liikakäyttö vahingoittaa munuaisia ja luuston mineralisoitumista. Hammastahnaa ei pitäisi lasten niellä. Arvioidaan, että alle 6 vuotiaat nielevät joka hampaanharjauskerrasta 0.15 mg fluoridia. Veden fluoripitoisuuden tulee olla alle 0.8 mg- 1.0 mg/ litra. Fluoridia saa myös sardiinipurkeista, teelaaduista, mineraalivesistä, ruotoineen syödyistä kaloista.
SELEENI (Selenum, Se). Kehossa on erään tiedon mukaan milligrammamääriä. Se kuuluu antioksidanttijärjestelmään ja sitä on kaikkialla kehossa ainakin hivenmääriä. Eniten sitä on verihiutaleissa ja kilpirauhasessa. Se suojaa oksidatiivisilta vaurioilta soluja. Se esiintyy sitoutuneena rikkipitoisiin aminohappoihin kuten selenometioniinina Se-Met tai selenocysteiininä Se-Cys selenoproteiineissa. Keskimääräinen tarve on mikrogrammojen luokkaa (aikuisilla naissilla 30 miehillä 35 ug) päivässä. Suurista määristä on haittaa (selenoosi) Alle 300 ug päivittäisestä käytöstä ei ole haittaa. Seleeni erittyy munuaisista ja hengityksen kautta. Pohjoismainen seleenin saanti kattaa ainakin tarpeen. Ruotsissa saadaan seleeniä noin 40 ug päivässä ja Suomessa 90 ug.
MOLYBDEENI (Molybdenum, Mb). Puutetta voi kehittyä vain pitkäaikaisen suoneen annetun nestehoidon yhteydessä. Eräät lähteet hahmottelevat minimitarpeen liikkuvan arvoissa 25 ug päivässä, mikä on hivenmäärä. Vedessä sitä tapaa olla alle 0.01 mg litrassa. Erityisiä suosituksia ja tarpeita ei NNR2004 aseta. Kolme entsyymiä ihmisessä tarvitsee molybdeeniä (xantiinioksidaasi, aldehydioksidaasi, sulfiittioksidaasi).Yleensä tavallinen ruoka Pohjoismaissa antaa molybdeeniä 100- 150 ug päivässä. Täysi puute aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, hämäräsokeutta ja tajuttomuutta- mutta vain yksi tapaus on tieteellisesti kuvattu ja tilanne oikeni annoksella 160 ug Molybdeeniä päivässä.
KROMI (Chromium, Cr III ). Insuliinin kofaktori, ja vaikuttanee kalvossa oleviin reseptoreihin. Puute aiheuttaa relatiivista insuliiniresistenssiä ja neuropatiaa, jos henkilö on pitkään pelkällä nesteinfuusiolla.
Prosessoidut lihat, kala, täysjyvätuotteet, panimohiiva, palkokasvit ja pähkinät sisältävät kromia runsaasti. Sokeripitoisissa ruoissa sitä on vähän ja ne edistävät kromin menetystä. Normaalisti sitä saadaan Pohjoismaissa 20- 160 ug päivässä, mikä on riittävää. Biologisesti aktiivi muoto on Cr+++. (Esim. Mitt Val Vitamineraalitabletti antaa 50 ug kromia).
Näihin hivenaineisiin voi kuulua vielä jokin välttämätön:
nikkeli, vanadiini, litium, kulta ehkä hitunen pienoinen. Toiset sanovat että hitu germanium, boori, pii, arseeni jne elementtejä olisi eduksi. Ja tietysti on varmaan muitakin edullisia hituja.
Kirj. 25.9.2007 15:06/
11.2.2009 15:39
8.2.2011
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)