måndag 2 september 2019

Fineli.fi tieto pihlajanmarjasta(Sorbus aucuparia, vanlig rönn)


6.9. 2019. keräsin pussillisen pihlajanmarjoja ja  noin 10 ruusunmarjaa.  Osan pihlajanmarjoista pakastin pieneen rasiaan talven varalta. os oli heitettävä pois, koska niissäoli jonkin pistiäisen tekemää laikkua ja jälkeä. loput  aloin keittää vähässä vesitilkassa  marmelaatiksi.  Noin 8 ruusunmrjaa halkasin, poistin siemenet ja asetin kuoret myös pihlajanmarjoen joukkoon. kun marjat ja vesi kiehuivat , lisäsin sokeria   saman tilavuuden verran kuin marjoja oli pienessä kattilassa.  Siten keitin  seosta ja hämmensin  15 minuutin ajan.   Se alkoi muuntua marmelaadiseksi.  Siten pesin pienen lasipurkin , jossa oli tähteet  maapähkinästä.  Asetin marmelaadin siihen ja purkki tuli puolilleen,.  Se on herkullisen  hyvää ja väkevää. , sopivan sokerista, ettei tunnu liian happamelta. 

 Nyt illalla  teemme vohveleita.  Päälle voi asetata  kermavaahtoaja nokareen pihlajanmarjahilloa.  
Muuten , vaikka keräsin  marjoja terttuineen ja lehtineen    kahden litran pussiin vain puolilleen, siinä  tuli luonnon itikoita aika monta ja niitä sai karistaa ulos.  muutamia tvestrjärtin tapainen  kiemurtelevä metallisen värinen itikka, pari  kolme erikokoista hämähäkkiä ja lukkia.  joitan lehdenvihreitä  isohkoja itikoita myös.  Siis aika  iso  fauna  pienessä määrässä flooraa. 

Saattoi itikka olla olla pshlajanmarjapistiäinen, joka oli pistänyt niin monta marjaa. sama joka tekee omenapuihin sitä muumitautia.  Sen nimi Argyresthia conjugella . Katson mitä wiki vikisee. 








Pihlajanmarja

Pihlajanmarja


313 kJ (75 kcal)

1 103 kJ (263 kcal)

121 kJ (29 kcal) 
 Tällainen pirteä  nuori pihlaja on kaikessa hiljaisuudessa kasvanut Sahalinintatar-alueellani ja nyt tänä vuonna kun oli aika leikata tatarkasvu,  pääsi näin monimarjainen pihlajakin ensiesiintymäänsä marjalastissaan. 
 

1 kommentar:

  1. Unfortunately there are a lot of AIDS/Herpes denials on Herbal cures still out there. I did research on them after I was tested HIV/Herpes positive I was so worried am I going to die soon. I continue my search again on herbal remedy for Std, then I found lots of testimony on how Dr Itua Herbal Medicine Cured HIV/Aids, Herpes Virus,Copd,HPV,Cancer, Hepatitis,Shingles, Diabetes,Epilepsy,Infertility, On websites sharing their testimonies, which made much more sense to me. All the authors pronounce Dr Itua As a man with Good Heart, I pick interest in their testimonies and I contact him about my situation then he gave me procedure how it works, I proceed after one week he courier his Herbal Medicine to me and instruct me on how to drink it for two weeks to cure. I receive His Herbal Medicine so I drank it for two weeks as I was told then after 2 days I go for a test I found out I was cured from HIV/Aids & Herpes Virus, I pay homage to him 2 months ago to his country to celebrate with him on his African festival which he told me it usually happens every year. I know there are lots of (HIV)/Aids Herpes Virus denials of Herbal Remedy movement, the same few doctors and they represent a very small fraction of the community. I could have died because I refused Natural Herbs Cures for so long, but luckily, by the grace of God I am alive to tell my story. Contact Info...Whatsapp Number...+2348149277967,Email...drituaherbalcenter@gmail.com

    SvaraRadera